yläpalkki
Jalat
jatko taustalle
logo

Monilajinen liikuntakerho

Monilajinen liikuntakerho on tarkoitettu 6-12-vuotiaille lapsille. Kerho kestää kaksi kautta: talvikausi syyskuu-joulukuu ja kesäkausi tammikuu-kesäkuu. Kerhoa pidetään kerran viikossa tunti kerrallaan. Kerhossa on tytöille ja pojille omat ryhmät, joissa he voivat harrastaa ja kokeilla monipuolisesti eri liikuntamuotoja.

Monilajisessa Liikuntakerhossa pääsee kokeilemaan judoa, luistelua, jalkapalloa, pesäpalloa, lentopalloa, aerobicia, hiihtoa, salibandya ja yleisurheilua. Lisäksi aina kausittain päästään kokeilemaan myös muita jännittäviä extra - lajeja.

Monilajinen liikuntakerho pienille koululaisille käynnistyi syksyllä 2004. Jo toisena toimintavuonna se laajeni suuren kysynnän vuoksi 10-12-vuotiaille lapsille. Syksyllä 2005 ryhmät eriytettiin tyttöjen ja poikien ryhmiin.

Kerho sai ensimmäisenä Suomessa Nuoren Suomen myöntämän Löydä Liikunta -tunnuksen. Löydä liikunta kerhoissa liikutaan vuoden aikana vähintään kolmessa eri toimintaympäristössä ja tutustutaan vähintään kolmeen eri lajiin. Toiminta on leikkiä, kisailua, oppimista ja omien taitojen kehittämistä. Liikuntakerho ei ryhmänä osallistu sarja- eikä kilpailutoimintaan

Liikuntaleikkikoulu

Liikuntaleikkikoulu on tarkoitettu 3-6 -vuotiaille lapsille. Kerho kestää kaksi kautta: talvikausi syyskuu-joulukuu ja kesäkausi tammikuu-kesäkuu. Kerhoa pidetään kerran viikossa 45 minuuttia kerrallaan. Kerhossa on 3 - 4 v ja 5 - 6 vuotiaille omat ryhmät, joissa he liikkuvat monipuolisesti eri perusliikuntamuotoja kokeillen.

Liikkarissa aikuiset liikkuvat lasten kanssa kerran kuukaudessa pidettävillä yhteistunneilla. Lisäksi lapset saavat kotiin vietäväksi tehtäväkirjan, jonka tempuja voi sitten kotona harjoitella.

Tapahtumat
RyhmäTapahtumaPaikkaPvmKlo


Liikuntapaikkojen sijainti

Uudet ryhmät

Monilajisen liikuntakerhon syykausi alkaa 28.8.2007 ilmoittautumisella
Pojat 6-12 v maanantaisin kello 17:00-18:00.
Tytöt 6-12 v maanantaisin kello 18:00-19:00

Hinta: 35 euroa, sisarhinta kaudelta on 25 euroa
Maksu sisältää:
  • vakuutuksen
  • jäsenmaksun
  • kerhopaidan
  • koulutetut lajiohjaajat
Tiedustelut: 044-2623305

Liikuntaleikkikoulu alkaa 28.8.2007
2003 ja 2004 syntyneet maanantaisin kello 17:00-17:45.
2002 ja 2001 syntyneet maanantaisin kello 18:00-18:45

Hinta: 60 euroa vuosi, 35 euroa kausi
Maksu sisältää:
  • vakuutuksen
  • jäsenmaksun
  • Temppuvihkon
  • koulutetut lajiohjaajat
Liikkariryhmät täynnä!